4. kesä, 2018

Kamu menestyi taas MEJÄ-kokeissa sekä Hippu ja pennut

Kamu kävi viikko sitten Mikkelin Rämälässä MEJÄ-kokeessa ja sai toisen AVO 1 palk. 44/50 ja siirtyi tämän tuloksen myötä VOIttajaluokkaan.

3.6.-18 eli eilen oli vuorossa ensimmäinen VOI-luokan MEJÄ-koe Rantasalmella, yt. Seppo Venäläinen.

Kamu ei ollut viikon aikana harjoitellut katkokulmaa ja maastojen arvonnassa sattui nousemaan se viimeinen maasto, mikä tiesi lähes helteisessä kelissä pitkää odottelua iltapäivälle, kunnes pääsi tosi toimiin.
Maasto oli erittäin vaikea, siellä oli paljon hakkuujätettä sekä rasiin kaadettua puuta runsaasti, joten Kamu varmaan mietti, että menenkö yli vai ali, kun oli suorituksen aikana välillä vilkaissut Tonia....että pitääkö tuonne oikeesti mennä. Yt:kin oli sanonut, ettei noin hankalaa maastoa pitäisi ollenkaan kokeessa käyttää.
Kuitenkin Kamu sinnitteli mahtavasti koko jäljen ja lopussa yt oli sanonut, että poika ansaitsisi " taistelijan mitallin".

Tulos oli upea VOI 1 p. pistein 45/50 ja Kamu oli kokeen toiseksi paras koiraSydän

Sydämelliset Onnittelut Kamu ja Toni!

Sillä aikaa kun Kamu-isä puurti koemaastoissa, Hippu-emo hoiteli jälkikasvua antaumuksella ja rakkaudellaSydän