24. tammi, 2016

Kamulle saatiin peurakaato

Kamu on vasta 10kk ja syksyn/talven aikana se on aloitellut hyvin lupaavasti ajavan mäyräkoiran "uraa". Sille on jo aiemmin ammuttu jänis.

 

Tänään Kamu lähti ensimmäisen kerran mukaan peuranmetsästykseen, eikä se aloitus olisi paljon premmin  voinut mennä, kun sen ajosta saatiin peura kaadettua.
Ampujalla olikin ollut mielenkiintoinen tilanne, kun peura oli noussut kalliolle ja kääntynyt katsomaan peräänsä, että kukas se sieltä tulee, oli ampuminen pitkähköön matkaan kuitenkin onnistunut peuran pysähdyttyä ihmettelemään.

Kuva: T.Leppänen