8. tammi, 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet ;)

Joulun aika meni perinteisesti hyvää syöden ja koko perheen kanssa yhdessä ollen.
Pienillä lenkeillä tuli käytyä, kun kireät pakkaset lyhensivät oleellisesti myös mäykkyjen ulkoiluja, paitsi tapaninpäivänä tehtiin pieni (5 tuntia) kinkunsulatuslenkki Nyytin kanssa.

 

Uuden vuoden aattona oli sopivan leppeä 0-keli ja mentiin Nyytin kanssa jänön ajoa treenaamaan. Startattiin varhain, vielä pimeän aikaan, että jälkien näkyvyys autonvalokiilassa olisi parempi. Mutta siihen se meinasi jäädäkin, jälkien etsinnäksi oli mennä koko suunniteltu treenireissu. Ei ollut puppelikaan liiemmin liikkunut lumisateen jälkeen, vasta 1,5 tunnin etsiskelyn jälkeen löytyi yöllinen jälki, jossa oli vähän lunta päällä.

 

Nyyti lähti hakemaan ihan innolla, mutta hausta tulikin melkomoisen pitkä, mutta vihdoin kajahti lähtö. Ajo ei ollut mitenkään sujuvaa, kun nuoska ja tuuli tiputti kokoajan lunta puista, tuntui että hajut hävisivät suunnilleen samantien. Pari hukkaa kuitenkin Nyyti sai selvitettyä, mutta sitten ajo siirtyi Ristmäelle, joka on hyvin iso, laaja ja korkea kallioinen mäki, jossa myös louhikoita (yksi laaja supien ja mäyrien luolasto) ja suoria kallioseinämiä.
Siellä mäen päällä tuli sellainen hukka mikä ei tuntunutkaan selviävän ja varmistukseksi ettei Nyyti, joka on innokas myös ketulle, eksy luolaston mäenpäällä olevalle aukolle, meni Arto mäen päälle tarkistamaan tilannetta. Mäelle päästyään soittelikin ja kertoi että Nyytin jäljellä oli melkomoisesti verta tassusta ja että koira onkin otettava kiinni ja lopetettava tähän. Siispä kotiin ja tarkistamaan vahinkoja.

Nyytin molempiin etutassun ranteisiin ja jarrutusanturoihin oli tullut haavat, niin että anturoista oli lähtenyt pintakerros pois ja näkyvillä oli verinahka. Vaurio ei ollut sinällään suuri, mutta hankalassa paikassa, kun anturat sattuu lumikelillä aina hankeen eikä taipuvan ranteen kohdalla juurikaan siteet pysy, joudumme todennäköisesti pitämään Nyytin vp:ssä loppukauden. Toki jos anturat ehtivät parantua, pääsee koira tietenkin metsään.

 

Tänään, kun tätä kirjoittelen, ollaan saatu reilu annos lisää lunta ja varsinkin kun huomiseksi on edelleen luvattu lumisadetta, jää nähtäväksi miten mäykky ui tai pomppii kinoksissa :D

Kuvassa Tosca talvella, tammikuussa 2012, jolloin lunta riitti.