7. maalis, 2014

Ajometsästyskausi päättyi viikko sitten

Menneen kauden aikana mäykkymme treenasivat melkoisen uutterasti, ehkä keskimäärin kolme kertaa viikossa, mutta ennen kokeita ( Tosca ja Cara) 5 x viikossa.

Koekäyntejä tuli Caralle yksi, jossa se valioitui ja Toscalle kaksi. Näistä kokeista olen kertonut aiemmin täällä blogissamme loka-marraskuulla 2013. Kaatoja mäykkyjen ajosta tehtiin edelleen maltillisesti.

 

Loppukauden ilon ja välillä tuskankin aihe on ollut Nyyti, joka aloitteli ajoharjoituksia vähintäänkin innokkaasti, jopa ihan omatoimisesti karaten pihalta ajohommiin ilman mitään seurantalaitteita, mikä täällä meidän maisemissa saattaa koitua hyvinkin kohtalokkaaksi.

Ajot ovat olleet vielä lyhyitä ja hukkia on tullut paljon, mutta hukkatyöskentelyssä Nyyti on ollut uskomattoman sitkeä ikäisekseen. Se ei luovuta eikä edes ota yhteyttä ohjaajaan. Viimeisissä harkoissa 28.2. Nyyti etsi hukalla ja odoteltiin että se saisi tarpeekseen ja tulisi pois, mutta kolmen tunnin jälkeen se oli mentävä hakemaan sieltä.

Haku on ollut ikään nähden riittävän laajaa, suht tehokastakin, sillä Nyyti (ollut treenivuorossa viimeisenä) on vielä iltapäivälläkin saanut riistan ylös.

Tästä on mielenkiintoista jatkaa sitten elokuussa, kunhan vaan sinne asti jotenkin päästäis Nyyti-duracelin kanssa :D

 

Nyt on ihmispalvelijoiden aika ollut vaihtaa muihin harrastuksiin, mikä näihin aikoihin tarkoittaa pilkkimistä, unohtamatta mäykkymakkaroiden lenkitystä.

 

Kuvassa Urho, Peltolammen Pepsicola