5. syys, 2013

Toscan saaritreeniä ja muita uutisia

Nyt on vierähtänytkin aikaa, kun viimeiksi on kerrottu Peltolammen tapahtumista. Tässä vähän tapahtumia reilun viikon ajalta.

Kerron kuitenkin huonot uutiset ensin, joiden sulatteluun on meilläkin vähän mennyt aikaa ja energiaa. Tiuhti käytettiin silmätarkastuksessa, jota pidin ihan rutiinihommana, enkä ollut hetkeäkään miettinyt, että tilanne edellisestä silmätarkastuksesta olisi voinut muuttua. Mutta näin ikävästi vaan kävi, vaikka olin tutustunut sangen tarkkaan Tiuhtin enimmäkseen ruotsista tuleviin sukuihin ja mahdollisiin silmäsairauksien riskeihin. Tiedossa oli, että distichiasista, eli ylimääräisiä ripsiä ja karvoja saataa olla, kun ko.tapauksia linjassa on, mutta ei mitään muuta tiedossa olevaa tai todettua.

Eläinlääkäri totesi, että Tiuhtilla on alkava kaihi ja sitä ei niin ollen voisi käyttää jalostukseen. Vaikka Tiuhtin muut ominaisuudet olisivat mitä parhaimmat jalostuskäytössä, emonvaistot kohdallaan ja hoivavietti mitä parhain, kun sitä oli mahdollista seurata Tiuhtin touhutessa Toscan pentujen kanssa.

Nyt olemme kuitenkin päätyneet käyttämään Tiuhtin toisella silmiin erikoistuneella eläinlääkärillä, jota olemme käyttäneet aiemminkin. Uusinta tarkastus on ma. 9.9.-13.

 

Tosca oli tänään treenaamassa Luonterin saaressa, jossa tiesimme olevan ainakin yhden jäniksen. Tosca lähti reippaasti hakemaan heti rantauduttuamme. Haun teki haastavaksi runsas teerien määrä ja muutamia "ilon kiljahduksia" sieltä tuli, kun teeri pomppasi aivan kuonon edestä lentoon. Kuitenkin olin tyytyväinen, kun hajukenttä maassa ei vienyt koiraa, vaan se lähti jatkamaan hakua. Reilun puolen tunnin haun jälkeen lähti ajo hyvin railakkaasti. Saaren maasto on haasteellinen, siellä on jyrkkiä kallioita ja runsaita rantakaislikoita paikoitellen, joita jänis osaa hyödyntää kokemuksellaan. Ajo saaressa on aina omanlaistaan, kun ajettava tietää paikan rajallisuuden, eikä parhaimpia ajoja saarissa saada. Tosca ajoi puolisen tuntia ja keskeytin sen hukan etsintään, kun emme halunneet sen ranteiden menevän auki uudestaan. 

 

Nyyti on käynyt viikon aikana useampia kertoja metsän tuoksuja haistelemassa. Yhden kerran se lähti jo jotain hajua selkeästi seuraamaan. Kaiken kaikkiaan Nyyti käyttää ilahduttavan aktiivisesti nenäänsä, mikä sinällään on hyvä merkki.

Nyytin "putkitreeni" mattokäärössä oli pari iltaa sitten ja peruuttaminen onnistuu jo oikein hyvin. Homma kiinnosti neitiä niin, että olohuoneen matto nostettiin vähän ylemmäs.

Tänään aloitettiin "trimmaus" eli otsalta ja korvien reunoista nypittiin pentukarvat pois ilman dramatiikkaa., nappula palkalla ja välillä leikkien ;)