Blogi ajankohtaista Peltolammella

18. kesä, 2019

Kessun tiineys on edennyt siihen vaiheeseen, että ulkoiset merkit ovat selkeät. Nisät ovat kasvaneet ja masukin jo vähän, eli nyt odottelemme heinäkuun puoltaväliä ja pentujen syntymää Sydän
Jos olet kiinnostunut näistä tulevista jahtikavereista niin ota yhteyttä.

 

Riitta 044-3021 311 tai nartun omistaja  Osmo 044-0778 261

2. kesä, 2019

Niinpä vaan Naska, Chesthill's Hilpeä-H, yllätti ensimmäisessä näyttelyssään täydellisesti, kun vaan lähettiin muiden harjoitusten lisäksi, ihan pyörähtämään kehässä harjoituksen vuoksi.

13kk on ikää ja Juniori-luokassa saatiin tuliaisiksi JUN1; JUK 1, SA; PN 1, SERT ja VSP,
tuomarina Perttu Ståhlberg.
Juurikaan paremmin ei olisi voinut mennä.
Erityisen hyvältä tuntuu, kun kuitenkin oikeata kilpailua oli, jopa valioluokan narttu.
Suuret kiitokset Naskasta kasvattaja Heli RintamäkiCool
Olemme aivan onnessamme!

14. touko, 2019

Iloisia uutisia eiliseltäCool
Kessu astutettiin Nallella eilen ja mahdollisten pentujen arvioidaan syntyvän heinäkuun puolivälissäSydän

Jos sinua kiinnostaa monipuolinen metsästävä mäyräkoira, ota yhteyttä joko sähköpostilla
peltolammenkennel@gmail.com tai puhelimitse 044-3021 311 /Riitta.
Pennut tulevat syntymään  Rantasalmella ja voit soittaa myös Osmo Lyytikäinen 044-0778261

 

Kuvassa: oikealla Nalle pentuna, n.8vko sekä sisarensa Muru

 

2. touko, 2019

Kessun astutus tulee tapahtumaan ennen toukokuun puoltaväliä Sydän

Kessu & Nalle, tuleva pentue on esitelty Pentuja-sivulla.

Lisäksi Tiamauran-kennelin pentue on esitelty samalla sivulla, heti Kessun ja Nallen pentueen jälkeen.

 

17. huhti, 2019

Onneksi nyt on jo hyvin keväisen lämmintä ja mikä parasta se sattui vielä tähän pääsiäisaikaan.


Kessun juoksuja odotellaan ja vaikuttaa siltä että toukokuun puolella toivottavasti päästään tositoimiin.Sydän

Mäykyt on trimattu eli saaneet " kevättakit".
Naskan kanssa aloitettiin " Iloisesti tassutellen" kurssi, jossa harjoitellaan helppoja Toko ja Agi juttuja. Pienen pohjiksen pää meni melkoisen sekaisin, kun oli yhdellä kertaa 15 koirakaveria ja ne jutut jotka oli opittu ja kotona onnistui hienosti, eivät Naskaa kursilla suuremmin kiinnostanut.
Iloisesti jatkamme kurssia ja ainakin siellä on mukavaa sekä Naskalla että emännällä.

Aurinkoista ja lämmintä Pääsiäistä!